Categories
Uncategorized

Etätyön plussat ja miinukset

Etätyö on tullut jäädäkseen monen toimistotyötä tekevän elämään. Vaikka toimistojen ovet ovat taas auenneet, on moni löytänyt etätyön tekemisestä hyviä puolia ja suosivat ainakin osittaista etätyömahdollisuutta. Moni taas on kirmannut takaisin toimistolle onnesta soikeana ja vannoo, etteivät enää koskaan tee etätöitä. Mitkä sitten ovat etätyön plussat ja miinukset?

Miinukset

Sosiaalisten hetkien puute voi tuntua tyhjänä ja yksinäisenä olona. Kun työpaikan kahvihuone ei enää olekaan se paikka, jossa kuulumisia voi vaihtaa töiden teon lomassa, avautua työhaasteistaan ja saada vertaistukea, voi tuntua, ettei tukea saa mistään. Etäpalaverit eivät myöskään välttämättä innosta samalla tavalla, kuin esimerkiksi konferenssi helsinki keskustan laadukkaassa hotellissa kollegojen kanssa verkostoituen.

Arjen ja työn sekoittuminen on asia, johon moni etätyötä tehnyt on joutunut törmäämään. On vaikea erottaa, missä työ alkaa ja arki loppuu. Jos kotona on muitakin tekemässä etätöitä tai viettämässä vapaa-aikaa, vaikuttaa se omaankin tekemiseen ja keskittymiseen. Töiden lopettaminen voi olla myös vaikeaa, sillä toimistoissa yhteisön paine usuttaa lähtemään kotiin eikä ylitöitä tule tehtyä niin paljon kuin etätöissä.

Plussat

Ajan säästäminen on yksi etätöiden suurimpia saavutuksia. Työpaikoille matkustaminen ei enää ole pakollista ja ajan voi käyttää haluamallaan tavalla: nukkumalla pidempään, viettämällä aikaa perheen kanssa tai käymällä nopealla aamu- tai iltapäivälenkillä. Myös tauotus on helpompaa, kun töitä tekee kotona yksin. 

Etätyö mahdollistaa myös töiden tekemisen mistä tahansa. Kahvila, ranta, mökin terassi tai laiturin nokka… vaihtoehtoja on loputtomiin, kunhan nettiyhteys toimii ja läppäriä saa aina välillä ladattua! Viikonloppureissuille lähteminen on joustavampaa, kun perjantain tai maanantain työpäivän voi tehdä matkakohteessa tai esimerkiksi matkalla junassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *